Aion aloittaa hyvin vaikean projektin. Aion jättää aviomieheni rauhaan. En aio kinuta, vinkua, painostaa, nostaa kissaa pöydälle tai vihjailla. Aion keskittyä tyydyttämään itseni ihan itse omien tarpeitteni mukaan ainakin loppuvuoden. Vaikein osuus on yrittää olla tyytyväinen tilanteeseen.

Koska sitä tuskin olen, perustan tämän blogin purkukanavakseni.

Olen tehnyt pitkään työtä saadakseni meille seksielämän, joka tyydyttäisi molempia. Mikään tekemäni ja sanomani ei ole toistaiseksi toiminut. Tämä on yksi oljenkorsi.

On mahdollista, että loppuvuotena meidän kattomme alla ei seksiä harrasteta. On myös mahdollista, että sitä harrastetaan. Silloin se on hyvää, molempia tyydyttävää seksiä. Muu ei ole vaihtoehto ja hyvästä alusta huolimatta tarpeen tullen homma jää kesken kahdenkesken. Jos ei toimi, otetaan käyttöön omat kädet. En antaudu enää huonon seksin satuttamaksi.

Näillä eväin, klopotiklop, matkaan!