Kommenteissa mainitaan useaankin otteeseen mahdollisuus, että mieheni olisi lannistunut yrittämiseen jo ehkä hieman ennalta. Ehkä hän on omasta mielestään yrittänyt, mutta minä en ole sitä yritykseksi osannut nähdä.

Miestäni olen sen verran oppinut tuntemaan, että hänelle tuottaa vaikeuksia kohdata tunnelatautuneita tilanteita. Ennemmin hän boikotoi: Tähän ravintolaan ei tulla enää koskaan tai sieltä ja sieltä ei osteta ikinä enää mitään. Jos ehdotan, että sanoisi sille tarjoilijalle, että ranskalaisten joukossa oli pari jäistä, ihan varmaan saisit asiallista kohtelua, mies mieluummin vain sitkeästi puistelee paheksuen päätään ja uhkailee boikotilla. Hänelle vaikuttaa myös olevan todella haastavaa lähestyä minua jos vaikutan ärtyneeltä tai vihaiselta - siitäkin huolimatta, että olen äärimmäisen tarkka siitä, mitä kiukkuisena sanon ja teen. Inhoan suuresti kiukuspäiten tehtyjä ajattelemattomuuksia, joten mieheni on varsin turvassa siinä mielessä. Hänelle on myös tärkeää selvittää hankalat asiat kyselemättä. Epäilen kysymysten esittämisen olevan hänelle hankalaa, koska hän pelkää tulevansa kohdelluksi kuin idiootti, jos hän ei jotain asiaa itse pysty päättelemään. Mieluummin ilmeisesti ajaa metsään uudestaan ja uudestaan. Tämä siis vain oma arveluni.

Seksi on parhaimmillaan hyvin voimakkaasti tunnelatautunutta toimintaa ja se on samalla sen hankalin puoli. On hyvin mahdollista, että mies siksi erityisesti arkailee koko asiaa. Hänellä oli jossain vaiheessa tapana tehdä aloitetta tekemällä ensin kevyesti seksuaalisesti latautuneita hyväilyjä ja sitten hyvin nopeasti sen jälkeen hän kysyi tekisikö mieli. Minä olen nainen ja hitaasti lämpeävä, vastaus siinä tilanteessa sadassa prosentissa tapauksia on ei, ei tee mieli. Olemme muutaman toiston jälkeen tästä ystävällisessä hengessä keskustellut ja mies kyllä hoksasi miten asia on ja tuumasi, ettei oikein kannata heti juoksukilpailun aluksi ampua omaan jalkaansa. Hän lakkasi kysymästä, muu ei muuttunut. Jos en pienestä koskettelusta käy nopeasti kuumana ja ole ilmeisen halukas, hänen kiinnostuksensa lopahtaa. Tarvitseeko edes sanoa, että pienestä laiskasta koskettelusta en pysty syttymään, vaikka kuinka haluaisin. Sitä olen tässä jo kauan yrittänyt.

Mitä sitten voi tehdä rohkaistakseen miestä, joka lannistuu jo ennalta niin, ettei koskaan tule edes kunnolla yrittäneeksikään?

Yrittää välittää hänelle kokemusta, että hyväksyn hänet sellaisenaan ilman ehtoja? Miten sovitetaan yhteen sen kanssa, että toivon häneltä kuitenkin muutosta? Olisi väärin esittää hänelle halukasta silloin kun sitä en ole, mutta silloin hän helposti lannistuu, kun aloitteensa eivät johdakaan mihinkään. Neuvominen ja opastus saattavat tuntua kritiikiltä, mutta ilman niitä hän ei vaan osaa.

Mulla on tämän miehen kanssa niin turvallinen olo, että uskallan olla seurassaan rento, enkä ota oikein mistään asioista paineita. En hänen edessään häpeä itsessäni oikein mitään. Tämä johtuu enimmäkseen siitä, että koen hänen hyväksyvän minut juuri tällaisena (joskin rakentava kritiikki olisi useinkin hyvin tervetullutta). Olenko itse sitten epäonnistunut välittämään samaa hänelle? Ehkä jossain määrin. Onneksi minulla on työn alla pyrkiä olemaan tuomitsemaan mitään hänen arvostamaansa, vaikka itse en samoista asioista pitäisikään. Jospa jossain vaiheessa vaivannäköni tuottaisi hänessä toisenlaista kaikua.