Kun menin ensimmäistä kertaa sänkyyn mieheni kanssa, kerroin hänelle jo etukäteen, että mä en sitten saa. Liekö ollut elämäni ajattelemattomin lausahdus. Halusin jo silloin suojella häntä pettymykseltä kyvyttömyydestään tyydyttää minua. Tähän päivään asti tuo lausahdus on pitänyt paikkansa parisuhteessamme. En ole hänen ansiostaan koskaan orgasmia saanut.

Tiedän, että minussa ei ole sellaista vikaa, ettenkö voisi toisen ihmisen kautta saada orgasmia. Olen moisen ihmeen kokenyt ainakin kolmen eri miehen kera. Muutamia suhteita ehdin käydä läpi ennen kuin löysin aviomieheni ja onneksi niin. Olisin varmasti hyvin ahdistunut ja epäilisin omia kykyjäni jos minulla ei olisi tätä kokemusta. Pelkässä yhdynnässä en ole koskaan saanut ja olen melko skeptinen tulevaisuuden mahdollisuuksien suhteen. Se ei vaan tunnu niin hyvältä. Vaikka mistä sitä tietää, ehkä joskus vielä.

Minun kiihottuneisuudelleni on äärimmäisen tärkeää aistimus siitä, että partneri on tosissaan ja aidosti mukana puuhassa ja että hänelle ON tärkeää miltä minusta tuntuu. Että hän nauttii siitä että minä nautin. Se on se perusta, jonka päälle loppu nautinnostani rakentuu.

Kun minun mieheni tekee mitään minun nautintoni tähden, on se edellisen vastakohta. Hänen olemuksensa viestii velvollisuudesta, ehkä jopa pienestä pakosta, justusta josta hän ei saa irti oikein mitään erityistä ja jota hän ei edes kaipaa. Minulle välittyy selkeä kuva, että hän räpläilee alakertaa koska silleen ny kuuluu tehdä tai että koska minä sitä vaadin ja se siitä. En voi mitenkään väittää, että hän huolehtisi minun nautinnostani. Olemme joskus olleet sängyssä alusta loppuun asti niin, ettei hän ole tehnyt yhtään mitään jotta minä nauttisin. Ei elettäkään ennen, aikana tai jälkeen. Usein koen, että hän koskettelee minua lähinnä saadakseen minut valmiiksi (tai varmistaakseen että olen riittävän kostea), panee ja sitten saaneena rentoutuu ja hänelle siinä oli kaikki oleellinen. Toki herrasmiehenä tottelee jos jotain pyydän tai ohjaan tai ehdotan, mutta hänen mielensä ei ole moisessa täysillä mukana. Haluan painottaa, että tämä on se kuva, joka minulle välittyy. Hän saattaa olla hyvinkin toista mieltä.

Minun virheeni on ollut se, että olen ollut liian aktiivinen. Olen tehnyt aloitteita, suoria ja selkeitä, harrastanut seksiä vähän innokkaamman oloisena mitä todella olen ollut (se on hitusen auttanut minua parempaan fiilikseen), jos mahdollista, olen katsonut että hän saa ja toisinaan torjunut hänen laimeat yrityksensä tehdä jotain minun hyväkseni.

Olen ohjannut häntä elein tekemään "oikein" ja kertonut puhumalla hänelle mitä ja miten haluaisin hänen tekevän. Niin selkeitä ja suoria ohjeita kuin olen osannut antaa. Elein ja sanoin. Olen kertonut hänelle miten olennaista olisi nimenomaan tuo, että hänen tekemisistään välittyisi innokas mielenkiinto eikä välinpitämätön flegmaattisuus. Kerran satuin löytämään netistä aika osuvan "ohjeistuksen" miehille siitä, miten naista käsitellään. Näytin sen miehelle. Mies luki sen ja siinä se. Hän ainoastaan luki kirjoituksen. Mitenkään se kirjoituksen lukeminen ei vaikuttanut mihinkään hänen toiminnassaan.

Mies ei kysy eikä juuri keskustele. Hän kokee, että hänen pitäisi osata asiat kysymättä neuvoa. No arvaahan sen, että sillä tavalla väistämättä ajetaan metsän puolelle useamman kerran. Kun olen nostanut kissan pöydälle, mies toki aina kauniisti kuuntelee. Kuuntelee hiljaa ja vastaa kysymyksiin jos jotain kysytään. Olen yrittänyt viestiä asiaa hänelle keskittymällä siihen, mitä haluaisin hänen tekevän. Se ei toiminut, joten olen yrittänyt viestittää hänelle asiaa keskittymällä tarpeisiini ja kokemuksiini. Ja kun aikaa ja pettymyksiä on kerääntynyt riittävästi, olen myös viestinyt hänelle pahaa oloani tilanteesta tuskaisena ja itkien. Olen ostanut hänelle "opaskirjan naisen seksuaalisuudesta". Siitä on jo kaksi kuukautta, eikä hän ole ehtinyt kirjaa edes avata.

Ei, mikään ei ole toiminut. Miksi sitten jaksan yrittää? Koska olen nähnyt ja kokenut pilkahduksia. Joitain kertoja suhteemme aikana hän on osoittanut kykenevänsä kyllä rakastelemaan kanssani tavalla, josta nautin. Ne kerrat jaksavat yhä pitää yllä toivoa. Pelkään hieman, että olen viimeisen vuoden sisällä kasannut asiasta hänelle jonkinlaisen ikävän velvollisuuden. Se on yksi syy, miksi haluan nyt jättää hänet rauhaan. Toivon, että asiasta häviäisi hänen mielessään kaikenlainen velvollisuus ja pakko ja hän pääsisi hieman ehkä käsiksi siihen kaipaamaani haluun huolehtia minunkin tyydytyksestäni. Haluaisin kovasti kyetä olemaan mahdollisimman tyytyväinen elämään ilman seksiä, jotta juttu ehkä toimisi. Hatara toivo, mutta juuri nyt minulla ei ole paljon muutakaan.