Ensimmäisen kerran sain orgasmin joskus alle kouluikäisenä puissa kiipeillessä ja muistaakseni tuli liu'uttua puun oksia pitkin alemmas ja sitten tuntui kumman kivalta. Meni vielä vuosia ennen kuin tajusin mistä siinäkin oli kyse ja miksi homma ei toiminut niin, että joka kerralla on tosi kivaa kun valuu oksilla.

Teini-ikäisenä tutustuin kroppaani paremmin ja silloin jo kävi selväksi, että mikään pikkuinen hipelöinti ei auta mihinkään, vaan hommaan pitää ruveta todella antaumuksella, että pääsee "omin käsin onneen". Yleensä ranteet olivat jälkeenpäin aivan voimattomat. Silloin vielä jaksoin käsin itseni hoidella.

Ensimmäinen poika-, tai oikeamminkin miesystäväni osti minulle ensimmäisen klitoriskiihottimeni ja täytyy tunnustaa, että moisen välineen helppous syrjäytti käsipelin ajan mittaan oikeastaan kokonaan ja kun yksi vehje meni rikki, uusi oli saatava.Dildoista en ole koskaan ollut vähääkään kiinnostunut. Kolmen miehen olen jo maininneen onnistuneen työstämään minulle orgasmin. Yksi käsin, toinen lelujen kera ja kolmas nuolemalla. Viimeinen taisi useampaankin otteeseen menestyä. Jokainen näistä tapauksista toimi kiinnostuneen ja innostuneen ja hommaan halukkaan oloisena.

Sen sijaan oman kivan kera yksinomaan leluihin siirtyminen on saattanut tuoda mukanaan varjopuoliakin. En muista ainakaan kolmeen vuoteen viitsineeni enää runkata kertaakaan käsin. Ainoat ilman lelun avustusta tapahtuneet orgasmini ovat tulleet unessa. Kolmesti samaisen kolmen vuoden aikana. Pelkään hieman, että aivoni ovat seksuaalisen nautinnon suhteen ajautuneet leluraiteelle, mikä saattaa vaikeuttaa miehen onnistumismahdollisuuksia, jos hän joskus löytäisikin kiinnostuksen ja innon yrittää panostaa nautintooni. Tästä syystä olen pian kuukauden ollut täysselibaatissa. En ole leluihinikaan koskenut. Jos vaikka aika helpottaisi luonnonmukaisemmille keinoille herkistymistä. Ehkä puute jossain vaiheessa saa taas innostumaan käsipelistäkin.

Olen miehen läsnäollessa käyttänyt lelujani ja ne ovat toimineetkin niin, että olen yhdynnänkin aikana saanut. En yhdynnästä, vaan sen aikana. Kieltämättä yhdyntä toimii noina hetkinä lisäkiihottimena, vaikka itsessään ei juuri innosta. Olemme joitain kertoja yrittäneet että mies käyttäisi suristimiani, mutta se ei toimi. Joko ärsyke ei osu oikeaan kohtaan tai tuntuu tuskallisen lujaa. On melko haastavaa välillä itsellenikin saada pideltyä vekotinta juuri sopivassa kohtaa, joten toiselle ihmiselle se on todella vaikeaa.

Joskus on riittävää, että minä vain hoitelen itseni leluin samaan aikaan, mutta se ei poista sitä perusongelmaa, että mies ei osoita kiinnostusta nautintoani kohtaan. Ei välitä siitä kovinkaan paljon. Ja tämä vaikuttaa noin yleisesti seksiin muutoin. Hän kyllä tietää että lelut toimivat minulle oikeastaan tosi hyvin ja että niillä saan lähes takuuvarmasti (joskus on kausia ettei vaan orgasmi irtoa leluillakaan). Silti olemme harrastaneet monesti seksiä niin, että olen aktiivisesti herätellyt miehen halut, olemme panneet ja mies on sitten tyytyväisenä rentoutunut. Hänen ei olisi tarvinnut muuta kuin hakea leluni tai kysyä haluanko ne ja siten osoittaa edes jotain kiinnostusta minunkin seksuaalisia tarpeitani kohtaan, mutta ei, ei vilahda hänen mielessäänkään. Sellainen hieman pitemmän päälle vie intoa tehdä mitään hänen nautintonsa eteen. Ei muutoin, ei minua haittaisi muuten vaan tehdä hänelle seksuaalisia palveluksia. Tykkään katsella kun hän nauttii minun toimistani, mutta jos jatkuvasti jälkimakuna on paha mieli ja usein kipukin, sillä on vaikutuksensa.

Uutta maustetta soppaan tuo ejakulointini. Ei se naisen ejakulointi ole mikään urbaanilegenda. Pitkään ihmettelin miksi orgasmin tienoilla aina meno muuttui todella liukkaaksi, mutta ajan mittaan asia on selventynyt kun nesteen määrä on kasvanut, koska nykyään olen toisinaan hieman odotellut paineen kertymistä ennen kuin olen tee-se-itse-hommiin ruvennut. Ennen kuvittelin, että kiihotun kunnolla vasta todella lähellä orgasmia, mutta ei se riitä selitykseksi. Mies ei ole kertaakaan sattunut pääsemään kunnon ryöppyä seuraamaan, mutta asiasta olen tietenkin hänelle raportoinut. Vastaus aika välinpitämätön jaa. Tarkemmin kyseltyäni kuukausien kuluttua hän on nyt sanonut haluavansa päästä joskus kokemaan moisen kanssani. Varmaan haluaakin, mutta aikooko, se on aivan eri juttu.