Millaista on tyypillinen seksi meidän suhteessamme? Hahmottelen hieman.

Minä teen aloitteen. Koskettelen miestä, silittelen, suutelen kaulalle, näykin korvaa, vien käteni haaroihinsa ja hyväilen hänet paksummaksi. Hän vastaa kosketuksiini, pyrkii suutelemaan, kätensä silittelevät kroppaani. Tästä homma jatkuu joko niin, että odotan että hän valmistelisi minua, ottaisi edes vähän ohjia omiinkin käsiinsä, riisuisi vaikka kehoittamatta, koskettaisi haluavastii ja edes hieman mielikuvituksekkaasti, mutta hän jää kiertämään samaa kehää ja odottamaan ohjeita, tunnelmani latistuu ja homma kuivuu kasaan.

Tai sitten yllytän, ohjaan ja vien. Liikutan kroppaani häntä vasten, tungen käteni housuihinsa, runkkaan häntä, koskettelen itseäni, vien hänen käsiään minne haluan, epätoivoisesti yritän pitää mielessäni jotain kiihottavaa fantasiaa ja rentoutan tietoisesti itseäni, toivon olevani riittävän kostea jne. Miehen kädet viipyvät jalkovälissäni kutakuinkin niin kauan, kuin tarvitaan kosteustilanteen toteamiseksi. Hän saattaa riisua minulta housut kun alkaa olla aivan ilmiselvää, etten kieltäydy. Ylävartalon hän yleensä jättää rauhaan. On kertonut, että kun jättää osan vaatteita päälle, se antaa sopivasti spontaaniuden tuntua. Ikään kuin olisi intohimoisesta seksistä kyse. Ettei olisi malttanut vaatteita riisua. Silkkaa silmänlumetta. Hän työntyy sisääni ja liikkuu pitkälti siinä asennossa ja sen mukaan, miten mukavaa hänellä muutoin on, puutuvatko polvet ja jaksaako käsin kannatella jne. Minä keskityn lantionpohjan lihasten rentouttamiseen ja kuulostelemaan milloin sattuu. Yritän olla kiihottunut sekä sisäisesti että ulkoisesti enemmänkin kuin mitä olen. Varmuuden vuoksi. Minun on vaikea vain maata paikallani. Sellainen tuntuisi epäreilulta. Parhaimmillaan tuntemukseni ovat ok, enimmän aikaa sattuu hieman, koska en ole kiihottunut.

Kohokohtansa lähestyessä mies vetäytyy (käytämme tätä epävarmaa ehkäisyä paremman puutteessa myös koska vahinko ei olisi katastrofi). Joko laukeaa johonkin paperiin, pyyheeseen tai joskus päällenikin tilanteesta riippuen. Mies rentoutuu ja laskeutuu alas tai siirtyy muualle, jos viereen ei mahdu. Akti tapahtuu olohuoneessa, joten loikoilutila on rajattua. Minä odotan jos nyt edes jälkeenpäin mies osoittaisi mielenkiintoa minun kokemustani kohtaan. Kun näyttää siltä, että ei se taasmieti yhtään, saatan kysyä, että entäs minä. Toisinaan pyydän suristimen ja omaa rauhaa. Olen liian kauan yrittänyt sietää miehen välinpitämätöntä olemusta ja samalla suristella orgasmia (=haasteellista). Helpompi on hoitaa homma yksin. Mitään minulla ei ole miehen läsnäoloa vastaan sinänsä, jos hän osoittaisi jotain kiinnostusta asiaan, ehkä aktiivisesti pyrkisi auttamaankin ilman, että pitäisi erikseen pyytää.

Mies vaikuttaa yleensä hyvin tyytyväiseltä. Minulla on keskimäärin ontto olo. Ikään kuin juuri koskaan en saisi sitä mitä seksiltä kaipaan.

Yllä kuvailtu seksi on nyt toivottavasti täysin taakse jäänyttä elämää. Olen mieheni kanssa sopinut, että enää en ala hänen kanssaan yhdyntään ilman, että olen siihen aivan valmis ja haluan sitä. Tuon sopimuksen jälkeen olemme harrastaneet seksiä kolmesti. Kahdesti se johti yhdyntään, toinen kokemus oli ok ja toinen hetken verran jopa erittäin hieno, vaikka orgasmi oli todella kaukana. Tyydyttävän kokemuksesta teki se, että pystyin sitä kuvailemaan rakasteluksi. Kolmannella kerralla otin suihin oma-aloitteisesti ja jo alkuun tehden selväksi, että itse en tällä kertaa halua itselleni mitään. Sen verran huono rakastaja olen, etten kykene suihinottoa viemään loppuun asti, mutta annoin hänen tulla rinnoilleni.