Haluaisin kirjoittaa että jotain olisi tapahtunut. Itse asiassa onkin, mutta ei blogin aiheen sisällä suorastaan. Mutta vaikutuksensa asiaan tapahtumalla kyllä on. En aio itse asiaa alkaa avata, koska tämä blogi on osin anonymiteettisyistäkin sisällöltään melko kapea. Sen verran voin kertoa, että luultavasti blogissa tulee olemaan aika hiljaista. Tietysti jos aihe sattuukin pyörimään mielessä tai jos jotain tapahtuu, tarkastellaan sitä sitten.

Avioliittomme jatkuu, mutta libidomme luultavasti ovat melko sammuneena nyt jonkin aikaa kummallakin. Mahdoton vannoa, mutta on jonkin verran muita asioita mietittävänä. Haluan ajatella positiivisesti, joten ehkä todennäköinen petihiljaisuus tekee hamaan tulevaisuuden uudelleenlämmittelyt tuoreiksi. Ehkä aikanaan voi sitten aloittaa puhtaammalta pöydältä. Mitään pakkoseksiä tämä tilanne ei todellakaan kaipaa.

Hämmästyneenä totean, että blogin nimi ei ehkä olekaan jatkossa enimmäkseen kysymysmerkillinen. Ehkä voin nyt olla tyytyväinen ilman seksiä. Osittain siksi, että seksittömyys suhteessamme on hyvin ymmärrettävää ja toisaalta siksi, ettei itsenikään oikein tee mieli. Ehkä myös siksi, että tähän alkaa tottua.

Ah, vielä yksi näkökulma. Itsekkyys. Tätä on kommenteissa välähdellyt myös. Mietin olenko todella liian itsekäs, jos haluaisin avioliittoseksin olevan kivutonta ja mukavaa. Edes orgasmia en vaadi välttämättä koskaan, vaikka täytyy kyllä sanoa, että olisi hienoa edes kerran kokea se rakkaan aviomiehen käsissä. Mieheltäni en haluaisi vaatia muuta kuin apua tämän toteutumiseksi. Itse en osaa nähdä kaipaustani liian itsekkäänä. Jos joku on eri mieltä, älähtäköön kommenttia.