En ole pitkään kokenut oloani seksikkääksi. Osaltaan siihen tunnistan vaikuttavan paisuneen olomuotoni. Kymmenen lisäkiloa vuosiin totuttuun lukemaan kyllä tuntuu ja näkyy. Olen loistava pitämään painoni samoissa lukemissa, mutta laidutus on vaikeaa. Ne kymmenen kiloa tulivat oheistuotteena raskadesta ja jäivät seurakseni.

Olen nuuka enkä haluaisi muuttaa vaatekaappini sisältöä paria kokoa suuremmaksi. Eli tuskailen jatkuvasti huonosti istuvien ja liian pienten vaatteitten kanssa, haaveilen mahtuvani joskus vielä siihen ihanaan takkiin ja koen olevani ruma.

Elo kotona lapsen kanssa on vienyt mielenkiintoani ehostautumiseen. Hiukset ovat kasvaneet valloillaan ja suihku ja hiusten harjaus ovat saaneet riittää. Meikannut olen vain erityistilanteisiin.

Toinen seksikkyyskokemukseeni vaikuttava tekijä on puolisoni. Hän toki väittää kysyessäni, että olen kaunis eikä haittaa jos on karvaiset sääret ja kotivaatteet niin edelleen. Kuitenkin hän kehuu minua spontaanisti kauniiksi vain kun olen laittautunut. Tavallisti hän ei ohimennen kosketa, hipaise, purista persettä viestiäkseen, että olet pantava. Hänen välinpitämätön käytöksensä pitää yllä tai jopa vahvistaa käsitystäni itsestäni rumiona. Tämä ristiriita hänen puheissaan ja teoissaan häiritsee minua, koska minä käsitän hänet mieheksi, jolla ei ole tarvetta valehdella.

Eilen kävin kampaajalla ja meikkasin. Ihan muuten vaan pitkästä pitkästä aikaa. Ja mies ilahtui, kysyi olenko meikannut ja pari kertaa halasi hieman laiskanoloisesti takamustani hivellen.

Uskoako miehen puheita vai tekoja? Laittautuako jotta saisin häneltä huomiota vai olla rempallaan, koska hän väittää ettei se haittaa? Toisaalta olisi mukavaa kokea olevansa kauniimpi, toisaalta se tuntuisi teeskentelyltä. Ja miten nopeasti mies tottuisi? Pitäisikö sitten välillä pitää rähjäisyyspäiviä, jotta mies ehkä hahmottaisi kontrastin?