Minä pidän siitä, että minut otetaan, että voin aivan antautua ja toinen määrätietoisesti tekee turvallisesti mitä haluaa. Pidän olla sidottuna, tykkään että ranteistani pidetään kiinni, että toinen hallitsee. Ei haittaa jos takaapäin pannaan ja samalla hellän tiukasti pidetään ote hiuksista.

Mies on samaa maata. Hän pitää myös kovasti siitä, että toinen vie, määrää, ohjaa hommaa ja hallitsee. Ikävä kyllä olemme tässä asiassa samanlaiset.

Olemme joskus vuosia sitten kokeilleet sitomista puolin ja toisin. Kummallakin oli erityisen mukavaa olla sidottuna ja antaa toisen hallita tilannetta. Vaan siinä hallitsijan osassa olo ei ollutkaan luontevaa. Tietyllä tavalla pystyin nauttimaan hallitsijan roolistakin, mutta oli se vähän mitäänsanomatonta. Pistin mielikuvitukseni peliin ihan kunnolla. Tai ainakin niin hyvin kuin osasin. En tiedä, ehkä minusta kuitenkin saattoi paistaa samalla tavalla epävarmuus ja pohjimmaisen innon puuttuminen, mikä miehestä siinä roolissa minulle.

Sidontaleikit ovat jääneet suhteen alkuajoille. Kun dominoiva rooli ei tule luonnostaan, ei sitä kovin helpolla kumpikaan tule järjestäneeksi sellaisia erityisjuttuja. Jälkikasvun ilmaantuminen on tietyt henkiset rajoitteensa tuonut sekin. Ei tee mieli joutua pienen silmäparin yllättämäksi kovin riettaassa asetelmassa.

Tämä samankaltaisuus varmasti tuo oman osuutensa seksielämämme ongelmiin. Itse koen kykeneväni joustamaan ja joskus olen miehen iloksi reippaalla otteella seksiä ohjannut. Nimenomaan miehen iloksi, rakkaudesta. Ja joskus harvoin mies on yltynyt yllättämään minut määrätietoisin ottein. Edellisestä kerrasta kumminkin päin on jo aika kauan. Ehkä jopa jo yli vuosi?

Viikko sitten mies teki melko aktiivisen aloitteen. Kävi aika paska mäihä, olin itse hyvin väsynyt ja päätä särki ja vaikka henkisesti olisin halunnut olla ihan avoin, ei vaan pystynyt. Vaan ehkä ei olisi kannattanut heti tämän todettuani torjua miestä. Olisi voinut antaa hyväilyn jatkua ja yrittää unohtaa seksi. Ihan vaan hyväilykin seksuaalisessa mielessä varmasti olisi hyväksi sekin. Kumman urautunutu sitä on jo ajattelemaan, ettei kannata yhtään mitään yrittää jos lohkeaminen on epätodennäköistä.

En ole vieläkään halunnut edes yrittää runkata. Ihastumisunia olen nähnyt. Kerran jopa unessa olin niin kovin ihastunut ettei miehelläni tuntunut olevan mitään väliä. Siitä unesta oli vähän pelottava herätä.

Mies ei ole oma-aloitteisesti viritellyt mitään parisuhdettamme koskevia keskusteluja. Ei seksielämää, eikä muutenkaan. Ehkä hän ei aisti hienoista etääntymistä välillämme yhtä herkästi kuin minä. En ihmettelisi. Se on sillä tavalla mies. Elämäntilanne on meillä ollut nyt muista syistä hankala. Se vaikuttaa seksielämäämmekin ja luonnollisesti sillä tavalla, ettei kiinnostusta ole edes normaalin vertaa.