Olen jonkin verran pohtinut nyt polyamoriaa ja sitä, voisiko se toimia. Miltä minusta tuntuisi jos miehellä olisi toinenkin naisystävä. Voisinko hyväksyä, ehkä olla onnellinen asiasta. Entä jos hän ihastuisikin johonkuhun kamalaan korppiin, mitä sitten? Minusta on tärkeää miettiä ensin toisen kautta. Osaisiko itse olla olematta mustasukkainen. Voisin ehkä osatakin. Sitä paremmin, mitä paremmin pystyn luopumaan ihanteesta, että parisuhteessa osapuolten pitäisi voida tyydyttää toistensa kaikki romanttisrakkaudelliset tarpeet.

Jos minulla olisi toinenkin suhde ja seksielämäni jatkuisi yhtä surkeana miehen kanssa kuin mitä se nyt on kutakuinkin aina ollut, niin suorastaan toivoisin, että hän löytäisi rinnalle jonkun toisen, jonka kanssa homma pelaisi. Toisaalta jos hän ei pääse koskaan irti ajatustavasta, että hänellä olisi velvollisuus ottaa toinen ihminen seksissä täysivaltaisesti huomioon, en tiedä tuleeko hän koskaan löytämään pitempiaikaista tyydyttävää suhdetta seksin kannalta keneenkään. Mutta jos hän joskus oppii ajattelemaan, että hänellä on etuoikeus ja ilo, ei missään nimessä mikään pakko, pitää huolta kumppanin nautinnosta, avautuu aivan hurjasti mahdollisuuksia. Ensimmäinen ajattelutapa lamauttaa ja rajoittaa häntä, toinen rikastuttaisi varmasti hänen elämäänsä.

Toisaalta, jos hän löytäisi vapaaehtoisuuteen ja vapauteen perustuvat lähtökohdat toisen ihmisen seksuaaliseen tyydytykseen, saattaisi se ehkä meidänkin välillämme joskus alkaa toimia. Vaan sepä olisi pelkästään loistava asia, oli rinnalla muita kumppaneita tai ei. Tottakai minusta olisi ihanaa jos seksi välillämme pelaisi, mutta minusta on todella ahdistavaa elää sidottuna yksin suhteeseen, jossa se ei toimi ja jonka toimimista en voi yksin varmistaa, ilman vaihtoehtoja. Olisi todella ikävää tulla tuomituksi elämään kutakuinkin ilman seksiä koko ikänsä vain siksi, että rakastaa niin paljoa muuta samassa ihmisessä.

Seksi ei ole ainoa asia, joka ei välillämme pelaa ihan täysin. Erästä toistakin aktiviteettia kaipaisin elämääni enemmän ja erityisesti rakkaudella höystettynä. Tämä vaikuttaa olevan sellainen asia, jota puolisoni tuskin koskaan tulee aidosti ja nauttien voimaan tarjoamaan, vaan hänen pitäisi se itsestään pakottaa. Enkä minä haluaisi hänen pakottavan itseään mihinkään minun takiani. Haluan vapaaehtoista rakkautta.

Minä haluan myös voida rakastaa miestäni ilman, että minulla on odotuksia häneltä. Ilman, että odotan häntä yksin täyttämään kaikki tarpeeni, koska se nyt vaan on tapana, että yhden ihmisen pitää riittää. Minä haluaisin rakastaa hänessä vapaaehtoisesti kaikkea sitä, mitä hänessä rakastan. Pitää hänestä huolta. Ja minä haluaisin, ettei hän vastaisi rakkauteeni tippaakaan velvollisuudesta, ei yhtään enempää kuin miltä hänestä aidosti tuntuu. Ja ehkä jos hyvin käy, voisin löytää elämääni myös toisen rakkaan, joka tarjoaisi paljoa sellaista, mitä mies ei kykene antamaan.

Ja mä vilpittömästi uskon, että kaikki voisivat olla onnellisempia, jos kaikki ymmärtävät sen, miten rakkaus on kahdenvälinen asia, johon ei liity se, rakastaako myös jotakuta toista. Minä tiedän tämän jo rakkaudesta lapsiini. Rakkaus yhteen lapseen on aivan erillinen juttu rakkaudesta toiseen lapseen, eikä yhden määrä riipu pätkääkään toisesta. Enkä usko, että seksuaalista kanssakäymistä sisältävä rakkaus mitenkään poikkeaisi tästä.

Mä luotan mieheeni täysin. Ettei hän minua tahallaan huijaa. Siksi en usko, että mustasukkainen olisin, jos hänellä olisi toinenkin. Ja mä uskon, että mitä vapaammin voisimme toisiamme rakastaa, se lähinnä vain vahvistaisi meitä. Oli niitä toisia ihmisiä kuvioissa mukana tai ei.

Mä aion nyt painottaa miehelle joka kerran kun viestin hänelle kaipauksistani ja tarpeistani, että on aivan ok, jos hän ei juuri nyt voi/jaksa/halua/mitälie. Luulen, että hän kokee puolison velvollisuutensa vähän taakaksi (ja on muutoinkin uupunut) ja saattaa siksi jättää minut lähiaikoina ja ehkä pitkäänkin ilman, siis ei vastaa pyyntöihini. Mutta mieluummin niin kuin velvollisuusrakkautta. Itse voin eläytyä ajattelemaan itseäni itsenäisenä hellyydenkaipuussani. Kuin muinoin kun elin sinkkuna ja parisuhteetta. Yksinkin voi olla onnellinen. Sitä jaloa taitoa voi harjoittaa vaikka olisi parisuhteessakin.