Avoimen suhteen mahdollisuudesta on puhuttu ja miehellä vaikuttaisi syntyvän toinen toistaan mielenkiintoisempia ennakkoluuloja asiaan. Ei siitä sen enempää, kuin että ei todellakaan siirtymässä käytäntöön lähivuosina, jos koskaan. Olettaen siis, ettei mies tuosta muutu, eli pitäydytään nyt vaan niissä ennakkoluuloisissa mielikuvissa, eikä lainkaan tutkita.

Seksistäkin keskusteltiin ja miehelle taisi vihdoin valjeta, että joo, mua sattuu kutakuinkin joka kerta ja jos ei satu, niin harvemmin se silti mitenkään kivaa on. Luultavasti mies nyt ei sitten tule tekemään aloitteita seksiin. Tokihan tuo vakuutti, että haluaisi puuhailla ilman yhdyntääkin mun kanssa, mut tässä on taas se sadan kilometrin matka sanoista tekoihin ja matkavälineenä etanakyyti. Vuokraisi edes joskus vaikka hiiren kyyditsijäksi. Näkyis edes et jotain tapahtuu.

Kylläpä on kyynistä puhetta. Sitä se nyt vaan valitettavan helposti on, vaikka yrittäisi olla olematta, koska on sidottu yhteen ainoaan, jonka kanssa homma ei ole toiminut. Vaikea enää vuosien jälkeen on uskoa radikaaliin muutokseen. Ei se mahdotonta ole. En täysin ole toivoani menettänyt. Mutta epätoivoista.

Ja minä toivoin, että tästä blogista löytyisi kannustaviakin elementtejä sitten kun mies saa tämän luettavakseen. En oikein ole onnistunut. Ja toisaalta ymmärrän kyllä, että mies ei tee mitään ja että se erityisesti vaivaa mua nyt. Ollaan väsyneitä. Uupuneita oravanpyörään ja vaihtuviin suunnitelmiin.

Lupaan järjestää niin, että ensi vuonna meidän avioliitossamme harrastetaan hyvää seksiä. Ainakin kerran.