Yksi edellisen postauksen kommenteista käsitteli tyytymättomyyttä. Kysyin asiasta mieheltäni, sillä halusin tietää miten hän asian kokee. Hän ei näe minua erityisen tyytymättomänä ihmisenä. Toisaalta olen päässyt sinuiksi aika hyvin sen asian kanssa, että kiinnostuksenkohteemme ovat erilaisia monessakin asiassa ja minun ei kannata odottaa mieheltä muuta.

Seksielämän ongelmista ei varsinaisesti puhuttu, mutta kyselin silkasta mielenkiinnosta ja ymmärtämisen halusta miehen yleisemmistä ajatusmalleista ongelmien suhteen. Vapautuneen oloisesti hän kertoikin, eikä minua tuskastuttanut kuunnella. Halusin vain ymmärtää hänen näkokulmaansa.

Hän kertoi, ettei kysele asioista, koska ei haluaisi pilata yllätystä. Hän vertasi asiaa kukkien ostamiseen. Miten on paljon mukavampaa kaikille ostaa kukkia yllätyksenä sen sijaan, että tekisi sen pyynnostä. Siinä hän osuikin ihan oikeaan. Sen sijaan jos hän ei uskalla ostaa kukkia ollenkaan siksi, ettei tiedä millaisista kukista pidän, koko jännitysmomentti menettää merkityksensä. Tätä hän ei ollut tullut ajatelleeksi.

Hän kaipaisi selkeää menestysreseptiä, jotain, mikä toimisi takuulla, mutta hänellä on suuria vaikeuksia selvittää kysymällä sitä, mikä minun kannaltani toimisi. Ja koska hän ei sitten itsestään tiedä mikä toimisi, kokee helpoimmaksi jättää asia sikseen. Summamutikassa ei uskalla lähteä yrittämään. Melko hankala ja toimimaton yhtälo.

Puhuimme myos sisäisestä ajattelutavasta sen suhteen, mieltääko jonkin asian pakoksi vai vapaaehtoiseksi valinnaksi. Pakko on erittäin huono motivaattori etenkin jos ei osaa tai tule perustelleeksi itselleen miksi asia olisi "pakko". Olen aistivinani, että mies kokee parisuhteen hoitamisen ensisijaisesti velvollisuutena, pakollisena parisuhteen mukana tulevana juttuna. Ihmeko jos intoa toimimiseen asioiden suhteen ei erityisesti yleensä ole. Sen sijaan asian potemista ongelmana esiintyy kyllä.

Kommenteissa ilmeni myos oletus, että pidän miestäni kelvottomana. Tämä kumpusi ilmeisesti siitä että olin kehdannut ehdottaa miehelleni ravintolan ranskalaisepisodin takia suoraa palautetta henkilokunnalle, vaikka mies ilmaisi halustaan ryhtyä suoraan boikottiin. Ehkä tuollainen joidenkin miesten silmissä osoittaa totaalista luottamuksen puutetta, halveksuntaa ja mitälie. Itse kuitenkin niihin aikoihin olin kiinnostunut miehen taipumuksesta boikotointiin, pohdin syitä sen takana ja toivoin pääseväni jossain vaiheessa selville homman ideasta. Minusta kun kaikissa tilanteissa yksioikoinen boikotointi ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Olin ja olen yhä vilpittomän kiinnostunut siitä, miksi mies valitsee boikotoinnin muiden lähestymistapojen sijaan. Hänellä on varmasti siihen järkeenkäypä syy. Onhan hän järkevä ajatteleva yksilo, jota kunnioitan ja jonka ajattelukykyyn uskon vakaasti.

Tämäkin mysteeri avautui eilen hieman. Mies on huolissaan siitä, miten hänen motiivinsa tulkittaisiin, jos hän ottaisi asian esille. Hän ei haluaisi näyttäytyä valittajana tai itsekkäänä ihmisenä vaan tulla nähdyksi ihmisenä, joka ystävällisesti kertoo epäkohdasta. Ja koska muiden ihmisten tulkintoja on mahdoton täysin kontrolloida, hän mieluummin välttää boikotoimalla asian, mutta silti kokee tekevänsä edes jotain.

Lopuksi kysyin miten hän kokee tällaiset keskustelut. Hänestä oli hyvä, että muistuttelen suhteen ongelmajutuista silloin tälloin. Pyysin, ettei hän ajattelisi minulla olleen moista muistutusmotiivia. Minä halusin vain ymmärtää hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan paremmin ja siinä se. Fiilis keskustelun jälkeen oli kuitenkin hyvä. Mies pitkästä aikaa hieroi rakastavasti jalkojani ja suuteli hyvät yot.

Yritin eilen vihdoin runkata. Suihkussa. Ei onnistunut. Oli vaikea virittäytyä edes yksin.